Kesäkuu
2017
Toukokuun 17. oli jännittävä päivä. Olin jo kuuden jälkeen
Kolmiosairaalan ovella, ja aamupäivällä minut kärrättiin ilmeisesti sairaalan
vanhalle puolelle leikkaussaliin. Kun heräsin, kipuja ei ollut, mutta ehkä lääkitys teki sen, että en nukkunut silmänräpäystäkään seuraavana
yönä. Onneksi pääsin kotiin lepäämään.
Haavan siteitä ei saanut poistaa muutamaan päivään ts. ennen
kuin sairaalassa katsottiin tilannetta. Itse olin mielestäni kunnossa, mutta
perhe huomasi, että lähimuisti oli kadonnut. Kyselin kuulemma samoja asioita
moneen kertaan.
 | ||
Sairaalakäynnin jälkeen alkoi haavan hoito kotona. Side
vaihdettiin ja haavaa suihkutettiin. Kuvassa ensimmäisen suihkutuskerran jälkeen haava näyttää vielä pahalta, mutta parempaa seuraa.Tänään, vajaan kuukauden kuluttua leikkauksesta,
haava on parantunut ja katetrinpää näyttää kiinnittyvän ihoon. Yksin en olisi
varmaan selvinnyt. Vaimoni, joka on auttanut maahanmuuttajatyttöjä
lähihoitajaopinnoissa, naureskelee, että nyt on menossa käytännön jakso,
haavanhoito.
Koko kevään vaivannut ihon, erityisesti selän, kutina jatkuu
ikävänä. Jokailtainen voitelu kosteuttavalla voiteellakaan ei tahdo auttaa sen
paremmin kuin ongelmaan määrätyt lääkkeet Atarax ja Etalpha. Toivon, että
dialyysi pian alkaisi, mutta valitettavasti heinäkuu, jolloin koko Suomi
seisoo, taitaa tuoda ongelmia.
Alkavalla viikolla käyn taas Kolmiosairaalassa. Verikokeiden
arvot tarkistetaan ja samalla varmaan saan jo tietää, milloin alkaa dialyysiopetus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti