Ojassa vai allikossa?

Varmaan olen monta kertaa vuosikymmeninen aikana toivonut, että korkea verenpaineeni saataisiin kuriin. Monia lääkkeitä on vuosien mittaan kokeiltu ja  kymmenen lääkkeen cocktaililla se saatiin viime aikoina pysymään kohtalaisissa lukemissa. 

Heti dialyysin alettua lääkäri sanoi, että usein verenpaine ”romahtaa” ja siksi sitä on tarkkailtava. Lasku alkoikin nopeasti. Ensimmäiseksi sai lähteä Moxidin, ja pian pieneni Zandipin annostus ja kohta poistui koko lääke. Losartan sai muutama päivä sitten saman tuomion. Enää ei ole jäljellä kuin nesteenpoistaja Furesis ja pieni annos Bisoprololia, joka määrättiin rauhoittamaan sydäntä flimmerin jälkeen. 

Nyt ollaan siis päinvastaisen ongelman edessä kuin ennen. Eilen ja tänään verenpaine on pudonnut 73/50 asti. Sairaala neuvoi siirtymään keltaisiin, vähäsokerisiin liuospusseihin, eli nyt nestehukka lienee liiallinen. Ongelmaa lisää se, että sydämen rytmi ei ole tasainen, mutta mitään flimmeria se ei ole. Maallikon diagnoosi on, että liian paljon nestettä vatsaontelossa vaikuttaa sydämeen. Sen verran tilanne huolestuttaa, että tilasimme maanantaiksi ajan Terveystalon kardiologilta, Mikko Syvänteeltä. Sairaaksi en itseäni tunne, mutta portaiden nousu tai asennon muuttaminen saa aikaan huimauksen tunteen. Toivottavasti ongelma on ohimenevä.

Vatsakalvotesti on kuin vuoristorata

Olipa aika työläs viikonloppu. Sairaala määräsi, että on tehtävä vatsakalvotesti ennen kuin siirrytään yökoneen käyttöön. Lauantaina kävimme lävitse sairaalan antaman muovikassin sisällön: neljä pientä purkkia ja pissipönttö plus ohjeet. Kaikki näytti suhteellisen selvältä, vaikka jostain ohjekirjasta olin lukenut, että tämä koe tehdään sairaalassa.

Näillä vaaoilla ei pitkälle selviä!!

Sunnuntaiaamuna aloitettiin ja kirjattiin minuutin tarkkuudella sisäänvalutusaika. Ei mitään ongelmaa. Päivävaihtokin alkoi ihan mukavasti, mutta nyt kirjattiin sekä ulosvalutuksen että sisäänvalutuksen tarkka alkamisaika ja poistunut neste punnittiin. Nyt oli oltava ehdottoman tarkka paino ja kalavaaka, jonka vaimoni monien vaiheiden ja sairaalan neuvojen jälkeen oli ostanut, temppuili jälleen. Valittiin keskiarvo, mutta vaimoni ilmoitti, että nyt saavat vaakaongelmat loppua.

Aina avuliaasta Motonetistä ei löytynyt parempaa versiota, mutta Clas Ohlsonilla oli talousvaaka. Toivotonta, kotona havaittiin, että paketin oli avannut jo joku toinen ja vääntänyt yhden ruuveista pois jengoiltaan. Kauppa onneksi otti virhekappaleen takaisin mukisematta, mutta kunnollista vaakaa ei sieltäkään löytynyt. Onneksi apu oli lähempänä kuin uskoimmekaan. Alakerran naapurin kaapin ylähyllyltä löytyi oikea vanhanajan keittiövaaka.

LisääVanhassa vara parempi!

 

Jo ennen vaakataisteluja törmäsimme toiseenkin ongelmaan. Vaimoni, joka joutuu tekemään kaikki näppäryyttä vaativat tehtävät, ei ollut varma, miten näyte laitetaan odottaviin purkkeihin. Kesäviikonloppu ei ole ehkä paras aika soittaa sairaalaan. Osaston mieshoitaja ei tahtonut millään ymmärtää, mikä oli ongelma. Ongelmahan on usein se, että asiantuntija ei ymmärrä, miten maallikko ei tajua asiaa, joka asiantuntijalle on itsestään selvä. Lopuksi sentään päästiin yhteisymmärrykseen.

Toinen kysymys olikin ongelmallisempi. Yöpussin koko on 2,5kg ja sisäänvaluutusmäärä on kaksi kiloa. Tavallisesti valutetaan ulosvaluutuspussiin puoli kiloa ennen sisäänvaluutuksen alkua. Vaimoni yritti selittää, että jos nyt tehdään näin, ulosvaluutuspussista otettava näyte ei vastaa koostumukseltaan sitä, mitä pitäisi. Oli varmaan kysymys myös kieliongelmista, mutta ratkaisua ei löytynyt. Vaimoni ilmoitti, että aikoo tehdä niin, että sisäänvaluutuspussin nesteen vähenemistä seurataan silmämääräisesti ja kun se näyttää vähäiseltä, se punnitaan. Kun se on puoli kiloa, sisäänvaluutus lopetetaan ja tähteeksi jäänyt litku heitetään viemäriin. Hoitajan mielestä ratkaisu oli loistava!

Näin meneteltiin illalla ja hyvin onnistui. Aamulla tehtiin vielä neljäs näytteenotto ja tuotokset vietiin Kolmiosairaalaan. Siellä testi päättyi viimeiseen näytteeseen. 

Oikeastaan ongelmat eivät vielä kaikki ole tässä. Testiin kuuluu verikoe aamulla, mutta kun kävin Marevanmäärittelyssä viime kesiviikkona, innokas laborantti otti tämän aamun kokeet ja väitti, että näin voi menetellä. Kun aamulla astuin HUB Labiin, ei ollut enää lähetettä. Ongelma korjaantui siten, että laborantti tuli dialyysiyksikköön.

Voidaan sanoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Vaimoni tosin sanoi odottavansa aikaa, jolloin hyvin ohjeistettuna potilaat leikkaavat oman umpisuolensa kotona!

Kuntoni paranee ja verenpainelääkkeet vähenevät koko ajan. Nyt jätetään pois Zanidip kokonaan ja Bisopropolia on enää vain 2,5 mg ja Losartankin puolittui. Voin odotella lämpimiä säitä tyytyväisellä mielellä.

Flimmeri vaanii

Perjantain käynti Kolmiosairaalassa osoitti, että dialyysi toimii. Jonkun verran on edelleen ongelmia poistuvan nesteen määrässä ja asiaa yritetään korvata lisäämällä vahvemman (eli glukoosia 2,3% ) liuoksen määrää. Aikaisempia kaksi keltaista, yksi vihreä ja yöpussi malli muuttui kaksi vihreää ja yksi keltainen + yöpussi. Värit tarkoittavat nesteen vahvuutta.

Saimme myös tiedon, että yökonekoulutus alkaa parin viikon päästä.

Eilen oli vähän huono päivä. Aamulla verenpaine oli hyvä, mutta iltapäivällä tunsin itseni väsyneeksi. Ajattelin, että syynä oli nepalilainen ateria, mutta päätin – vaimon kehotuksesta – mitata verenpaineen. Mittari sekoili eikä suostunut mittaamaan eli selvä rytmihäiriö. Kuulun ilmeisesti tyyppiin, jolle eteisvärinä ei anna muita oireita kuin väsymyksen.

Ambulanssimiehet, jotka saapuivat tarkistamaan tilanteen, vahvistivat diagnoosin oikeaksi ja sanoivat, että Peijakseen on lähdettävä. Lähtö ei ollutkaan yksinkertainen, sillä iltapäivän dialyysi oli edessä. Kun en näyttänyt kuolemansairaalta, päädyttiin ratkaisuun, että he lähtevät uusille keikoille, dialyysi tehdään ja toinen ambulanssihenkilöstä tulee noutamaan tuntia myöhemm

Hälytyskeskuksen soitossa tunnin päästä oltiin kuitenkin sitä mieltä, että voisin tulla taksillakin. Vaimoni kuitenkin piti ratkaisua huonona ja lupasi heittää minut sinne autollamme. Sitä ennen hän keskusteli sekä Kolmiosairaalan osasto 5:n että Peijaksen päivystysosaston kanssa. Ongelma oli päivystysosastolle uusi: mitä tehdään vatsakalvodialyysipotilaalle, jolla on flimmeri. Vaimoni pakkasi mukaan kaksi dialyysinestepussia, korkkeja ja telineen, johon korkit kiinnitetään. Sairaalaan päästyämme vaimoni siirsi Kolmiosairaalan Roosa-hoitajan opit  pikakurssina kahdelle päivystyksen hoitajalle, jotka eivät olleet aikaisemmin tavanneet vatsakavodialyysipotilasta.  Pikakoulutus toimi, mutta osasin toki itse tehdä tarvittavat toimenpiteet. Tuntui kuitenkin turvalliselta, että ystävällinen hoitaja toi ja vei nesteet sekä seurasi homman etenemistä.

Olin valitettavasti syönyt sairaalaan lähtiessä voileivän ja niin sain odottaa kuusi tuntia sähköistä rytmin siirtoa. Sen kulusta en tiedä mitään, mutta kun heräsin muutaman minuutin kuluttua, rytmi oli palannut normaaliksi. Flimmerin syistä ei tiedetä, mutta se on hyvin tavallinen vanhoilla ihmisillä. Kun syön Marevania, flimmeri itsessään ei ole vaarallinen. 

Taksi toi kotiin kello 1.40, sillä päivystykseen ei onneksi jätetä turhaan yöpymään. Osaa viereisten sänkyjen asiakkaita kuunnellessa ei voi muuta kuin ihailla henkilöstön työtä!

Oppia 102-vuotiaalta

7.7.2017

Dialyysipussien vaihto alkaa käydä yhä näppärämmin (?)  ja nopeammin. Ainoa vaativa juttu on se, että ”yöpussi” on 2,5 kg, ja siitä on 500 g valutettava pois, jotta ei tule liian täysinäinen tunne. Ja olisi varmaan aamulla ongelma saada poisvaluva neste mahtumaan. Yksin en  vielä selviäisi ainakaan tästä illan keikasta, jolloin on oltava vaaka kädessä useaan kertaan.

Eilen huomasimme myös, että puhtaat desinfektiokorkit eivät riitä viikonlopun yli. Ongelma ratkesi helposti: ajoimme Kolmiosairaalan pihaan ja aina avulias Roosa-hoitaja kiikutti kaksi laatikollista korkkeja.

Ensi viikon sairaalakäynnillä täydennetään tarvittavat tavarat ja liuoksethan tulevat apteekista kahden viikon välein. Juuri nyt on kodinhoitohuoneemme kuin varasto. Miltei jatkuvasti on yksi pussi lämpiämässä eli parin viikon päästä pino on käytetty.

 

Tunnen oloni virkeämmäksi ja selvän eron huomaa lähiympäristö. En kuulemma enää torkahtele televisioa katsellessa tai radiota kuunnellessa.

Tänään kävimme katsomassa 102-vuotiasta ystäväämme Leppävaaran uudessa Elä ja Asu senioritalossa, jonne hän sairaalan kautta siirtyi keväällä. Häntä kuunnellessa ei voi uskoa, että ikää on näin paljon. Pää pelaa täysin! Hän kertoi treenaavansa päivittäin kävelytaitoa, joka sairaassa hävisi. Eli siinä hyvä esimerkki meille itsekullekin: ei pidä lannistua,vaan toimia.